| KOOVEE junioreiden menestystä kauden 2008-2009 sarjatoiminnassa |
KOOVEE jääkiekkojunioreiden sarjat on pelattu loppuun ja menestystä kauden aikana on saavuttanut useampikin joukkue.
A-nuoret pelasivat kuluneen kauden A-nuorten I-divisioonaa, jonka he voittivat vain yhden tappion rasittamana. A:n pelit jatkuivat maaliskuun aikana A-nuorten SM-karsinatasrjassa, jossa joukkue sijoittui viidenneksi. Kaudella 2009-2010 A-nuoret aloittavat kautensa I-divisioona karsintasarjassa.
KOOVEE B-nuoret pelasivat hienon ja menestyksekkään kauden ja sijoittuivat B-nuorten I-sivisioonassa sijalle viisi. I-divisioonan kuusi parasta joukkuetta nousevat ensi syksynä pelattavaan 20 joukkueen B-nuorten SM-karsintasarjaan, joten näin KOOVEE B-nuoret pelaavat tulevana syksynä B-nuorten SM-karsintasarjassa.
C1-nuoret selvittivät useiden valtakunnallisten karsintojen jälkeen tiensä C-nuorten valtakunnalliseen II-divisioonaan. C-nuorten II-divisioona pelattiin kolmessa lohkossa. Omassa lohkossaan KOOVEE C-93 joukkue sijoittui viidenneksi.
C-94 joukkue pelasi kuluneen sarjakauden Hämeen alueen AA-tasolla. Alkusarjasta joukkue selvisi jatkosarjaan, jossa sijoitus oli viides. Jatkosarjassa alueen välieräpelit jäivät harmittavasti yhden pisteen päähän.
KOOVEE D-95 joukkue pelasi oman sarjakautensa Hämeen alueen AA-tasolla. Alkusarjassa joukkue sijoittui viidenneksi ja pääsi jatkamaan AA-tason jatkosarjaan. Jatkosarjassa vastus hieman koveni ja sijoitus tippui kymmenenneksi.
KOOVEE D-96 juniorit pelasivat koko kuluneen kauden alueen AAA-tason sarjaa, jossa sijoitukseksi muodostui kymmenes tila. Kaudella 2009-2010 joukkue osallistuu alueen AAA-tason sarjatoimintaan.
KOOVEE E-97 joukkue pelasi syksyllä alueen AAA-tason alkusarjaa, jossa joukkue sijoittui seitsemänneksi. Kevät kaudella joukkueen pelit ovat jatkuneet AAA-tason jatkosarjassa. Joulun jälkeen hieman tiivistetyssä 14 joukkueen sarjassa E-97 joukkue sijoittui seitsemänneksi.
E-98 joukkue pelasi kaudella 2008-2009 Hämeen alueen E-98 sarjassa lohkossa 3. Joukkue sijoittui sarjassa toiseksi, vain yhden tappion ja tasapelin rasittamana. Lohko voitto jäi vain yhden pisteen päähän.
KOOVEE F-99 osallistui alueen leijonaliigatoimintaan kuluneella kaudella kahdella joukkueella, jotka molemmat menestyivät kauden aikana mainiosti.
F-00 ja G-01 joukkueet pelasivat sekä syksy että kevät kauden Tampereen alueella toimivassa Tappara - Ilves -sarjassa.