14.1. Kooveelle sarjapisteet Hyrylästä, KJT TuusKi taipui 3-4 |
| Lisätty: Dynamo 14.01.2012 |
| Uutisia >> Yleinen |
|
Koovee onnistui saavuttamaan arvokkaat sarjapisteet Hyrylän jäähallista lauantaina. Kotijoukkue KJT TuusKi aiheutti tamperelaisille ylimääräisiä sydämentykytyksiä ottelun lopussa tulemalla maalin päähän, mutta varmaotteinen Dynamo-vahti Anssi Pesonen piti pintansa. Loppunumerot Kooveelle 3-4 (1-0, 1-3, 1-1). Tamperelaisten sarjajohto on nyt kolme pistettä, ennen toisena olevaa HCK:ta. Koovee.org haastatteli ottelun jälkeen valmentaja Jyrki Rantalaa. - Voitosta huolimatta tänään ei ollut kauhean hyvä esitys meiltä. Oltiin huolimattomia, yritettiin liian vaikeita ratkaisuja, otettiin turhia riskejä. Pelikuri ja nöyryys puuttui. - Tehtiin ottelu itse omilla hölmöilyillä jännäksi lopussa. Onneksemme maalivahti Anssi Pesonen (29 torjuntaa) oli jälleen vakuuttava. Hän on tuonut varmuutta meidän pelaamiseen. - Toinen onnistuja oli puolustaja Petteri Friman, joka oli todella hyvä. Samoin puolustaja Ville-Joonas Peltola. Armeijasta vapautunut hyökkääjä Antti Törmänen pelasi hyvällä itseluottamuksella sekä toi asennetta ja energisyyttä kaukaloon. - Kapteeni Tero Kalela oli tänäänkin esimerkillinen. Teki tärkeän avausmaalin ja toi varmuutta puolustuspelaamiseen. - Pystyimme käyttämään oman etsikkoaikamme toisessa erässä ja pääsimme karkuun. Pelin lopun "Hitchcockia" lukuunottamatta kolmannenkin erän ote oli meillä. Emme vain kyenneet lopulliseen niittiin. - TuusKi oli nuori, pirteä joukkue. Yritteliäs pelitapa ja hyvä asenne. Tässä valossa saavutetut ja arvokkaat sarjapisteet lämmittävät. - Kokoonpanossamme on riittävästi leveyttä. Alkuviikon harjoituksissa odottaa sopivasti nälkäisiä ja pelipaikkaa kärkkyviä pelaajia, joten luotamme että joukkue ottaa opiksi tämänpäiväisestä ja saadaan palautettua peli-ilme kuntoon perjantaiksi.
|
Viimeksi muokattu: 14.01.2012 , 21:36, Paluu: Kaikki uutiset