2.3. Jokiselle pistepörssin voitto, Salmijärvi syöttökuningas

Lisätty: Dynamo 02.03.2010
Uutisia >> Yleinen

 

Suomi-sarjassa kolmanneksi sijoittuneen Kooveen hyökkääjät menestyivät kevään tehotilastoissa. Markus Jokinen voitti koko sarjan pistepörssin pisteillä 11+14. Jani Salmijärvi oli puolestaan 17:llä syöttöpisteellään kevään kuningas.

Koovee teki viiteen peräkkäiseen voittoon päättyneen loppurutistuksensa ansiosta eniten maaleja koko sarjassa (81). Voittomaaleissa Kari Lohtander saavutti jaetun kärkisijan 3 osumallaan.

Kooveen voittoprosentiksi koko kauden ajalta tuli 85,3 %. 34 pelin saldoksi muodostui 29 voittoa ja ainoastaan viisi tappiota.

 

Kotiotteluiden yleisömäärä kasvussa

Kotiotteluiden yleisömäärissä nähtiin jälleen kehitystä eteenpäin. Loppusarjan keskiarvoksi saatiin 276,43, joka merkitsi mukavaa 33,3 % kasvua edelliseen kevääseen. Lisäksi kasvua kevääseen 2008 saavutettiin peräti 53,6 %.

Kevään yleisöhuipuksi kirjattiin päätösottelun 565, mikä on samalla Kooveen ennätys Haka 2:ssa pelattujen Suomi-sarjan kotiotteluiden osalta. Koulukadulla järjestetyn juhlatapahtuman hieno yleisömäärä 1414 on vastaavasti Kooveen uusi kotiotteluiden yleisöennätys Suomi-sarjatasolla.

 

Valmistautuminen kohti kautta 2010-11 on alkanut

Joukkueen valmistautuminen kohti ensi syksyä ja kautta 2010-11 alkoi heti maanantaina 1.3. pidetyllä jääharjoituksella. Suunnitelmissa on jatkaa säännöllistä jääharjoittelua ainakin maaliskuun loppuun. Varsinainen aloituspalaveri järjestettäneen huhtikuussa.

 

 

Viimeksi muokattu: 02.03.2010 , 22:57, Paluu: Kaikki uutiset