20.1. Yksi piste Forssan tuliaisina, FPS parempi VL-kilpailussa |
| Lisätty: Dynamo 20.01.2012 |
| Uutisia >> Yleinen |
|
Koovee ja FPS tarjosivat viihdettä koko rahan edestä Forssan jäähallissa perjantaina. Yleisöön menevä ottelu sai ratkaisun vasta voittolaukauskilpailussa. Isäntäjoukkue FPS:n laukojat olivat tamperelaisia tarkempia ja näin kaksi pistettä Forssaan lukemin 4-3 (1-1, 0-2, 2-0, 0-0). Koovee.org haastatteli ottelun jälkeen valmentaja Jyrki Rantalaa. - Sekava peli. Tilanteet ja momentum aaltoilivat puolelta toiselle. - Oli varmaan yleisöön menevä peli. Katsomossa näyttikin olevan mukavasti väkeä. Pasi Nielikäinen kehissä. Ja jännitystä loppuun saakka. Hieno kiekkoilta siinä mielessä. - Tänään oli ihan selkeästi kolme sarjapistettä tarjolla. Se, että kotiintuomisiksi jäi vain yksi, jättää meille mietittävää. - Tietenkin tunnustus FPS:lle, joka pakotti meidät tekemään virheitä ja pääsi niiden kautta tasoihin kolmannessa erässä. Mutta ne meidän tekemät virheet olisivat saaneet jäädä syntymättä. - Ei mitään, otetaan mukaan se yksi piste, joka voi olla loppumetreillä arvokas Suomi-Sarjan kolmen parhaan joukkoon menemistä ajatellen. - Onnistujiamme tänään olivat maalivahti Anssi Pesonen, joka pelasi kolmannen erän lopulla meille edes sen pisteen. - Puolustuksessa debytoinut Akseli Mattila oli todella hyvä. Kaverista huokui kokemus ja kiekkovarmuus. Selkeä vahvistus meille. - Myös Toni Nurmi, Veli-Matti Talonen, Antti Törmänen ja Janne Anttila ansaitsevat tunnustusta. Ossi Pellinen pelasi tähän mennessä parhaan pelinsä, mikä tietää hyvää jatkoa ajatellen. Kooveen seuraava peli on sunnuntaina, kun joukkue pääsee yli kuukauden kestäneen vieraspelien sarjan jälkeen pelaamaan kotiottelun. Millä mietteillä kohti HC Satakunta -peliä? - Tietenkin tosi hienoa päästä pitkästä aikaa taas tositoimiin omassa kotiluolassa. - Mitä tulee tulevaan otteluun, meidän täytyy pystyä pelaamaan omalla tasollamme koko peli. Ennen kaikkea jokaisen kokoonpanoon kuuluvat pitää noudattaa sovittua pelisuunnitelmaa täydet 60 minuuttia. - HC Satakunta on niin hyvä joukkue, ettei meillä ole varaa tehdä tyhmiä virheitä ja olla huolimattomia. Keskittyminen ja oikeat ratkaisut ovat avainasemassa. - Harjoitellaan huomenna hyvin, käydään läpi tämänpäiväisiä puutteita pelaamisessa ja ollaan valmiita taistelemaan voitosta sunnuntaina. Tärkeät pisteet jaossa. KOOVEE - HC Satakunta su 22.1. klo 16.00 Hakametsä 2 |
Viimeksi muokattu: 21.01.2012 , 00:01, Paluu: Kaikki uutiset