20.2. Jokinen ratkaisi voiton Kooveelle

Lisätty: Dynamo (dynamo) on 20.02.2010
Uutisia >> Yleinen

 

Koovee jatkaa voittojen tiellä. Lauantaina Haka 2:een saapunut Raahe-Kiekko pelasi pirteästi ja ennakkoluulottomasti saavuttaen mukaansa yhden pisteen.

Ottelun ratkaisu kuitenkin syntyi, kun kotijoukkueen Markus Jokinen pääsi siirtämään kiekon tyhjään verkkoon Jani Salmijärven nappisyötöstä jatkoajan 11. sekunnilla. Näin voitto ja kaksi sarjapistettä Kooveelle lukemin 6-5 (2-2, 2-2, 1-1, 1-0).

Koovee.org haastatteli ottelun jälkeen valmentaja Jyrki Rantalaa.

- No joo. Olihan peli. Voitto tuli, mutta kyllä meidän olisi pitänyt pystyä saavuttamaan kolme sarjapistettä.

- Raahe oli yritteliäs ja luisteleva, mutta olivat matkassa vajaalla kokoonpanolla.

- Meidän täytyy pystyä parempaan, oli pelissä panosta jatkopelejä ajatellen tai ei.

- Ehkä me saatiin se avausmaali turhan aikaisin. Alettiin varmaan kuvitella, että voidaan kävellä kohti varmaa voittoa.

- Muita paremmin onnistuivat tänään ketju Henri Kallio-Jani Salmijärvi-Markus Jokinen sekä Henri Molin ja Tomi Pylvänäinen.

Kooveen seuraava ottelu on huomenna sunnuntaina, kun joukkue matkustaa Naantaliin. Millaista peliä odotat?

- Ihan mielenkiintoista peliä. Ollaan pelattu VG:tä vastaan jo harjoituskaudella sekä tammikuussa loppusarjan osalta. Joka kerta on ollut värikäs ja tunnepitoinen peli.  

- Tehtiin pelaajille selväksi, ettei tämänpäiväinen esitys kelpaa loppukaudella.

- Haluamme päättää kauden nousujohteisesti ja se tarkoittaa muutosta asennepuolella.

- Lähdetään Naantaliin taistelemaan voitosta ja hakemaan hyvitystä nöyryytykselle, jonka saimme VG:ltä Haka 2:ssa. On mukavampi palata keskiyöllä Tampereelle, jos mukana on sarjapisteitä.

 

Su 21.2. VG-62 - KOOVEE klo 17.30 Naantali

 

 

Viimeksi muokattu: 20.02.2010 , 23:08, Paluu: Kaikki uutiset