27.1. KOOVEE positiivisin mielin ja voitontahtoisena viikonlopun peleihin |
| Lisätty: Dynamo 27.01.2012 |
| Uutisia >> Yleinen |
| Valtakunnallinen Suomi-Sarja jatkuu jälleen viikonvaihteessa. Sarjatilanne on kärjen osalta mielenkiintoinen, kun joukkueet sijoilla 1-9 ovat 10 pisteen sisällä.
Viikko sitten kaksi kirvelevää tappiota kärsinyt KOOVEE pelaa viikonloppuna kahdesti. Lauantaina tamperelaiset matkustavat VG-62:n vieraaksi Naantaliin, sunnuntaina Dynamo kohtaa Imatran Ketterän Haka 2:ssa.
- Tavoitteena sijoittuminen kolmen parhaan joukkoon ja eteneminen Mestis-karsintaan. - Viisi edellistä peliä: kaksi voittoa, kolme tappiota. - Kotiottelut: 9 peliä, 5 voittoa, 4 tappiota. - Kauden aiemmat keskinäiset kohtaamiset: VG-KOOVEE 8-1, KOOVEE-VG 6-3. - Vahvistui alkuvuodesta, kun SM-liigassa 329 ottelua pelannut hyökkääjä Marco Tuokko liittyi joukkueen kokoonpanoon. - Erikoistilanteet: sarjan toiseksi tehottomin ylivoimajoukkue (13,04 %), kahdeksanneksi tehokkain alivoimajoukkue (79,71 %).
- Tähtäimessä Mestiksen karsinnat, isossa kuvassa nousu Mestikseen. - Suomen Jääkiekkoliiton suorittama Mestis-auditointi tehty 20.1.2012. - Viisi edellistä peliä: yksi voitto, neljä tappiota. - Vierasottelut: 8 peliä, 6 voittoa, 2 tappiota. - Kauden aiemmat keskinäiset kohtaamiset: Ketterä-KOOVEE 4-5. - Joukkueen puolustusta vahvistettu: 32 Antti Weckström (loppukauden sopimus, SM-liigassa 97 peliä), 14 Antti Väänänen (lainassa Mestiksen Jokipojista). - Sisäisen pistepörssin kärki: 88 Jesse Ryhänen (9+10), 44 Miika Kiviranta (1+17), 23 Olli Jokinen (7+8). - Erikoistilanteet: sarjan tehottomin ylivoimajoukkue (12,09 %), yhdeksänneksi tehokkain alivoimajoukkue (78,05 %). - Ketterä viihtyy Haka 2:ssa: KOOVEEN edellinen kotivoitto Ketterästä on kaudelta 2007-08, kolme edellistä kohtaamista Tampereella ovat päättyneet imatralaisten vierasvoittoon (1-3, 2-4, 4-7).
- Viisi edellistä peliä: kaksi voittoa, kolme tappiota. - Sisäisen pistepörssin kärki: Markus Jokinen (6+8), 9 Tobias Kauppinen (3+10), 23 Niko Kontkanen (5+7). - Varmaa maalivahtityöskentelyä: HPK-laina 31 Anssi Pesonen on torjuntatilaston toisena prosentilla 92,11. - Erikoistilanteet: sarjan toiseksi tehokkain ylivoimajoukkue (22,73 %), viidenneksi tehokkain alivoimajoukkue (83,58 %). - Kotipelien yleisömäärä kasvussa: KOOVEEN valtakunnallisen Suomi-Sarjan kotiotteluiden katsojakeskiarvo noussut lähes 50 % viime kauden vastaavaan tilanteeseen verrattuna.
KOOVEE-valmentaja Jyrki Rantalan mukaan joukkueessa ollaan kahdesta peräkkäisestä tappiosta huolimatta positiivisin mielin - Pidettiin joukkueen kanssa palaveri tiistaina. Painotettiin puolustuspelaamisen tärkeyttä, nöyryyttä ja huolellisuutta. - Palaverin jälkeen joukkueen tekeminen on ollut todella esimerkillistä. Meillä on hyvä harjoitusviikko takana. - Hyökkääjät Toni Aro ja Tobias Kauppinen on saatu takaisin kokoonpanoon. Viikonloppuna vakuuttanut Akseli Mattila tulee vahvistamaan puolustusta. - Saatiin viimeksi kunnon opetus Naantalissa, kun hävittiin 8-1. Lähdemme matkaan nöyrinä tämä opetus mielessä, mutta voitontahtoisena. - Ketterä on mielestäni edelleen paras tähän mennessä kohtaamistamme vastustajista. Emmekä ole kyenneet voittamaan heitä Haka 2:ssa pitkään aikaan.. - Kova peli tulossa sunnuntainakin. Pyritään esittämään parastamme ja saavuttamaan kotivoitto, Rantala päättää.
KOOVEE – Ketterä su 29.1. klo 16.00 Hakametsä 2
|
Viimeksi muokattu: 27.01.2012 , 14:00, Paluu: Kaikki uutiset
VG-62
KOOVEE