7.2. Kooveen taistelu ei riittänyt |
| Lisätty: Dynamo 07.02.2010 |
| Uutisia >> Yleinen |
|
Hakametsän 2-hallissa nähtiin sunnuntaina yksi kauden viihdyttävimmistä ja tasokkaimmista Suomi-sarjapeleistä. Paikalle saapuneen kevään ennätysyleisön (314) harmiksi Koovee joutui hienosta taistelusta huolimatta taipumaan paremmilleen. Voitto ja kolme sarjapistettä Kiekko-Laserille lukemin 2-3 (0-1, 1-1, 1-1). Koovee.org haastatteli ottelun jälkeen urheilupäällikkö Nino Ruususta. - Harmittaa. Meiltä tänään kauden parasta taistelua, mutta se ei tällä kertaa aivan riittänyt. Loppuun saakka yritettiin ja uskottiin mahdollisuuksiimme. - Laser pelasi hyvin, puolusti järkevästi ja liikutti kiekkoa fiksusti. Esitystämme ei tarvitse hävetä, hävisimme paremmalle joukkueelle. - Emme hyvistä paikoista huolimatta tehneet yhtään ylivoimamaalia. Varsinkin toisen erän lopulla meillä oli omat mahdollisuutemme. - Lisäksi meiltä puuttui huolellisuus sekä suoraviivaisuus maalipaikoissa. - Kokonaisuutena joukkueelta tappiosta huolimatta ok suoritus. Muita paremmin onnistuivat Tomi Pylvänäinen (pitkän poissaolon jälkeen paluu kaukaloon), Jani Salmijärvi, Veli-Matti Talonen, Jaakko Kolari, Tero Kalela ja Ville Heino. Lisäksi Juha Taponen oli maalissa erinomainen. Kooveen seuraava ottelu on keskiviikkona, kun sarjakärki KJT TuusKi saapuu Hakametsä 2:een. Millä mietteillä kohti tulevaa peliä? - Mielenkiintoinen ottelu tulossa. Tappioton ja lähes täydellistä pelisysteemiä toteuttava KJT. Hienoa päästä jälleen mittaamaan Kooveen taso sarjakärkeä vastaan. - Ilman muuta me lähdemme keskiviikkona hakemaan voittoa ja aiheuttamaan KJT:lle ensimmäistä tappiota loppusarjan osalta. - Taistellaan loppuun saakka, kuten tänäänkin. Pyritään kuitenkin parantamaan suoritustamme sen verran, että voitto irtoaa.
Ke 10.2. KOOVEE - KJT TuusKi klo 19 Hakametsä 2
|
Viimeksi muokattu: 07.02.2010 , 22:00, Paluu: Kaikki uutiset